Viihtyisä newborn sessio studiossa
Jannika
"Äidiksi tuleminen on iso elämänmuutos, johon on mahdotonta valmistautua tarpeeksi. Äitinä käyn välillä läpi niin monia eri tunnetiloja lyhyen ajan sisällä, että jälkeenpäin ihan naurattaa. Jokainen päivä on täynnä iloa, huolta ja pelkoa, mutta ennen kaikkea rakkautta.
Äitiys on unettomia öitä, haisevia vaippoja ja jatkuvaa huolehtimista. Äitiys on pyykkivuorten kesyttämistä, ruoan laittoa, vauvan viihdyttämistä, nukuttamista ja sylissä keinuttamista. Ennen kaikkea äitiys on kuitenkin onnea, ilon kyyneleitä ja ihania hetkiä, joista muodostuu ihania muistoja. Äitiyttä on olla läsnä, kuunnella ja huolehtia, välillä vähän liikaakin.. Äitiyden parhaita puolia on nähdä, miten oma vauva oppii ja kehittyy. On parasta kuulla ne riemun kiljahdukset ja ensimmäiset sanat, jotka eivät vielä edes ole oikeita sanoja, mutta minulle ne ovat koko maailma.
Kiireisen arjen keskellä täytyy muistaa pysähtyä nauttimaan niistä ihanista pienistä hetkistä, jolloin istutaan lapsen kanssa lattialla, kuunnellaan musiikkia ja harjoitellaan yhdessä uusia taitoja, nauretaan, halaillaan ja ollaan lähekkäin.
Äitiys on ehdottomasti myös todella rankkaa. Silti kaikki huolet ja murheet unohtuvat sillä sekunnilla, kun pieni lapseni herää päiväunilta ja väläyttää leveän hymyn kasvoilleen nähdessään minut. On hullua ajatella, miten tärkeä henkilö minusta tuli sillä hetkellä, kun vauvani syntyi ja teki minusta äidin. Äitinä oleminen on kasvattanut minua ihmisenä ja opettanut niin paljon elämästä ja siitä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä."